Koripallo vetoaa kaikkiin

Tämä on koripallolle omistettu sivusto, jolta löydät paljon tietoa lajista - etenkin Suomessa. Suomessa koripallo on jo pitkään ollut yksi suosituimpia lajeja, ja sitä pelataan ympäri maata. Suomalaiset ovat myös menestyneet jonkin verran kansainvälisellä tasolla, ja täältä moni ammattilainen on lähtenyt valmentamaan jopa ulkomaille.

Sivulla on ennen pitänyt blogia suomalainen korisammattilainen Pieti Poikola, josta löytyy tätä nykyä enemmän tietoa esimerkiksi täältä. Nykyisin tätä sivua pyörittää yksityinen taho, ja sisältö ei liity Poikolaan, vaikka koripalloa käsitelläänkin.

Ammattikoripallon seuraaminen on jännittävää sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Suomen joukkuetta kutsutaan susijengiksi, ja sekä naisten että miesten pärjääminen on ollut samankaltaista kansainvälisissä kilpailuissa. Miehet ovat pelanneet pidempään, ja joukkueen historiaan mahtuu jopa muutama top 10-sijoitus.

Koris sopii kaiken ikäisille. Pituus voi olla auttava tekijä etenkin korkeammalla tasolla pelatessa, mutta tosiasiassa ei harrastajan tarvitse välttämättä murehtiä omasta pituudestaan. Pitkiä pelaajia vastaan pärjää usein nopeudella ja tekniikalla. Koripalloa voi pelata sekä sisällä että ulkona, ja se onkin hauska ulkoilmalaji kesäisin.

Proteiinijauhe koripalloilijalle

30 Nov 2021

Proteiinijauhe on hyvä lisäravinne koripalloilijalle! Proteiinijauheesta on hyvä ottaa vaikkapa potkua aamuihin, etenkin silloin kun harkkoihin on lähdettävä, vaikka uni painaisikin vielä silmiä. Löydät tästä artikkelista hyviä vinkkejä terveelliseen herkutteluun sekä opit lisää proteiinijauheen urheilijan terveydelle tarjoamista eduista. Kun proteiinijauheen nauttiminen on mahdollisimman miellyttävää ja herkullista, tulee sitä nautittua helposti päivän mittaan - etenkin, jos reseptit ovat vielä nopeita ja helppoja valmistaa! Joten aloitetaan herkullisista proteiinipitoisista vaihtoehdoista, jotka valmistat kädenkäänteessä!

Herkuttele terveellisesti

Proteiinijauhetta on näppärä lisätä vaikka smoothien sekaan, jolloin proteiinijauheen hyvät ominaisuudet saadaan nautittua mahdollisimman herkullisessa muodossa. Herkullinen proteiinipitoinen smoothie on myös helppo pakata mukaan vaikkapa harkkoihin. Herkullinen, terveellinen eväs auttaa sinua vastustamaan suklaapatukan ja muiden epäterveellisten herkkujen houkutusta silloinkin, kun harkkojen jälkeen iskee hirvittävä nälkä, joten proteiinipirtelön pakkaaminen mukaan vaikkapa harkkoihin on hyvä idea myös tältä kannalta!
Hyvää herkkua syntyy myös pakastettuihin marjoihin tai hedelmäpaloihin lisätystä proteiinijauheesta! Ja mikä parasta - tällaiset herkut syntyvät kädenkäänteessä, joten ne ehtii tehdä kiireessäkin. Näin omasta ravitsemuksesta on helppo huolehtia jopa kiireisimpien harjoittelukausien aikana. Voit lukea lisäravinteiden testituloksista parastestiopas.fi -sivustolta. Huomaat pian, että monet proteiinijauheet ovat vakuuttaneet myös sivuston testiryhmän, ja löydät helposti testiryhmän suosikit myös omaan käyttöösi!

Millaisia etuja proteiinijauhe tuo urheilijalle?

Proteiinijauhe vaikuttaa terveyteesi positiivisesti hyvin monin eri tavoin ja urheilijan on erityisen tärkeää saada riittävästi proteiinia. Proteiinijauhe on ravintolisä, joka auttaa parantamaan lihaskuntoa ja lihaskunto on erittäin tarpeellinen koripalloilijalle! Käyttäessäsi sinulle sopivia lisäravinteita saavutat entistä helpommin tavoitteesi urheilussa. Lihasten rakentamista varten suositellaan noin 50 - 70 gramman proteiiniannosta päivittäin. Jos kuitenkin tavoitteenasi on lihasmassan kasvattaminen tehokkaalla rytmillä, tarvitset melkein kaksinkertaisesti tämän määrän proteiinia. Proteiinijauhe voikin auttaa varmistamaan, että treenaamisesi tuottaa tulosta.

Koripallo harrastuksena

27 Jul 2021

Etsitkö itsellesi tai perheenjäsenellesi uutta harrastusta? Koripallo on joukkuelaji, joka on ehkä Suomessa jäänyt hieman suositumpien joukkuelajien, kuten jääkiekon ja jalkapallon, varjoon. Koripallo on kuitenkin maailmalla erittäin suosittu laji, ja myös suomalaiset ovat menestyneet lajissa aikojen saatossa. Tässä artikkelissa kerromme koripallosta harrastuksena.

Missä koripalloa voi harrastaa?

Toisin kuin monet saattavat ajatella, koripallossa ei tarvita paljon varusteita. Alkuun riittää pelkkä pallo sekä tietysti urheiluun sopiva vaatetus. Koripallon perustekniikkaa, kuten pallon pompottelua ja heittoja voi harjoitella lähes missä tahansa, jopa ilman koria. Koripallokenttiä on ympäri Suomea urheilupuistoissa ja koulujen pihoilla, ja korin voi asentaa myös omalle pihalle. Koripallon voi ostaa muutamalla kymmenellä eurolla eivätkä korienkaan hinnat päätä huimaa.

Jos lajin harrastaminen kilpailumielessä kiinnostaa, kannattaa etsiä tietoa oman kotikaupungin koripalloseuroilta. Vaikka kotikunnassasi ei olisikaan koripalloon erikoistunutta urheiluseuraa, muiden urheiluseurojen lajivalikoimasta voi löytyä mahdollisuus koripallon harrastamiseen. Voit myös perustaa oman harrastusryhmän ja etsiä muita pelaajia esimerkiksi sosiaalisen median ryhmistä.

Kenelle harrastus sopii?

Koripallo sopii lähes kaikille ihmisille. Tärkeää on löytää omaa tasoa parhaiten vastaava harjoitteluympäristö. Kuten kaikessa liikunnassa, harrastuksen jatkuvuuden näkökulmasta on keskeistä, että harjoittelu tuntuu mielekkäältä ja motivoivalta. Yhteisöllisyys on eräs joukkueurheilulajien mahtavista puolista, ja lajin parissa lapset ja nuoret voivat luoda jopa elinikäisiä ystävyyssuhteita muihin harrastajiin.

Korona-aikana monissa lajeissa kotijoukot ovat voineet seurata omien lastensa tai tuttujensa otteluita ja turnauksia verkon välityksellä helposti ja terveysturvallisesti esimerkiksi omalta kotisohvalta tai kesämökin laiturilta. Erityisesti mökkiolosuhteissa verkon toimiminen voi joskus olla haasteellista. Tällöin on tärkeää, että saat mahdollisimman nopeasti. Monien verkkopalveluita tarjoavien yritysten asiakaspalvelu, kuten dna asiakaspalvelu, tarjoaa asiakkailleen nopeaa palvelua puhelimitse tai chatin välityksellä.

Varainkeruu joukkueelle

22 Feb 2021

Lasten ja nuorten urheilujoukkueilla on tapana kerätä varoja yhteisesti joukkueelle. Näitä varoja käytetään esimerkiksi treenileirien järjestämiseen tai vaikkapa kilpailuihin osallistumiseen. Osallistuminen ei suinkaan ole edullista, sillä monesti jo kisamatkat maksavat huomattavia summia. Varainkeruu joukkueelle onnistuu kuitenkin helposti myymällä esimerkiksi erilaisia keksejä ja leivonnaisia. Niiden avulla voi kerätä kokoon tarvittavan summan rahaa.

Koripallon salat haltuun Youtube-videoiden avulla

16 Dec 2019

Koripallon perustaitoihin ja -sääntöihin voi tutustua myös Youtuben avulla. Toisaalta pelaamaan voi oppia ainoastaan pelaamalla, onhan kyseessä joukkuelaji, jossa on tärkeää, että koko joukkue pelaa yhteen hiileen. Sääntöihin tutustuminen ennen pelikentälle menoa on kuitenkin hyödyllistä, ymmärtääksesi, mistä koripallossa oikeastaan on kyse. Perustaitojen hallinta on tässä pelissä kaiken a ja o. Näitä taitoja kannattaakin harjoitella myös omalla ajalla.

Iontoforeesi

24 May 2018

Monet ihmiset kärsivät liikahikoilusta, toiset jopa tietämättään asiasta. Tämä on totta kai sellainen asia, joka vaikuttaa joka päiväiseen elämään sekä arkeen hyvin olennaisesti. Varsinkin käsien ja jalkojen liikahikoilu tuottaa paljon harmaita hiuksia, sillä se voi tuottaa hyvinkin paljon vaikeuksia, sekä harmillisia tilanteita. Monet eivät ymmärrä kuinka vakavasta sekä ärsyttävästä asiasta on kyse. Liikahikoilu voi tuottaa noloja hetkiä sosiaalisissa tilanteissa, harrastuksissa sekä työpaikoilla, ja pahimmassa tapauksessa pilata jopa vaatteet. Liikahikoiluun on nykyään saatavilla paljon erilaisia ohjeita ja kotikonsteja, joilla sitä pystyy hoitamaan, mutta harva näistä saa oikeasti konkreettista apua. Kotikonstien lisäksi on olemassa paljon muita hoitokeinoja, mutta monet saavat niistä sivuoireita, ja tästä syystä niiden käyttö on lähes mahdotonta. Iontoforeesi on hoitomuoto, jota on käytetty jo vuosikymmenten ajan, ja sen on todistettu auttavan liikahikoilusta kärsiviä ihmisiä. Iontoforeesi toimii hyvin yksinkertaisella periaatteella, siinä käytetään matalan virtalähteen laitetta, joka liitetään vesialtaaseen. Asettamalla kädet tai jalat tuohon altaaseen, johon laite on yhdistetty alkaa se hoitamaan vaivoja, yksi hoitokerta kestää n. 20-30 minuuttia Hoitoja jatketaan yhden tai kahden päivän välein, ja yleisesti 8-12 hoitokerran jälkeen tulokset alkavat näkyä selkeästi. Laitteen voi tilata täältä.

Iontoforeesista apua koripallon pelaajille

Käsien ja jalkojen liikahikoilu on vaiva, joka häiritsee monia urheilijoita. Koripallossa nimenomaan käsien ja jalkojen liikahikoilua voi olla todella tuskallinen asia, kun pallo ei meinaa pysyä käsissä ja kengät alkavat hiertämään. Iontoforeesin avulla voit saada nopeasti pysyvän avun vaivoihin, ja samalla helpottaa harrastamista, sekä sen lisäksi normaalia arkielämää todella paljon. Hidroxan iontoforeesi -laite on testattu, sekä hyväksytty, joten älä sivuuta tätä mahdollisuutta helpottaa elämääsi huomattavasti!

Koripallo on laji, joka sopii monenlaiselle harrastajalle

27 Mar 2018

Koripallo on yllättävän monipuolinen laji, joka sopii monenlaisille urheilun harrastajille. Usein ajatellaan, että koripallon pelaajien pitäisi olla erityisen pitkiä ja toki näin kilpatasolla pelattaessa usein onkin, mutta harrastetasolla pärjää kyllä lyhyempikin pelaaja. Ja ellei pelaaminen itsessään kiinnosta, on myös koripallon seuraaminen kentän laidalta tai televisiosta mielenkiintoinen ja antoisa harrastus!

Koripalloa ja kulutusluottoa

22 Feb 2018

Jokainen vanhempi tietää, etteivät lasten harrastukset ole halpoja. Jokainen laji vaatii erilaisia varusteita ja hankintoja, jotka kuluvat ja hajoavat kovassa harjoittelussa. Yleensä kasvavalle lapselle, joka venähtää pahimmillaan yli kymmenen senttiä vuodessa, joutuu ostamaan parit koristossut vuodessa. Sen lisäksi tulevat shortsit, t-paidat, sukat, hikinauhat, ynnä muut vermeet, joita junioreiden joukkuetovereilla on ja jotka lapsen on itsekin pakko saada. Sitten kun tähän soppaan lisätään lisenssit, salivuokrat ja pelireissut, niin salavihkaisesti vuosibudjetti on kasvanut melkoisiin sfääreihin.

Tämä kaikki alkaa yleensä käydä vanhempien lompakon päälle. Harvalla kuitenkaan on heittää rahaa loputtomasti. Jotkut vanhemmat tekevät jopa lisätöitä saadakseen maksettua lapsensa harrastuksen. Onneksi kuitenkaan koripallo on vielä sangen halpa harrastus, eikä vaadi suuria satsauksia, jos ei lähde mihinkään kilpavarusteluun. Tietysti jos äkillinen rahantarve iskee, voi olla hyvä harkita esimerkiksi kulutusluottoa, että lapsi pääsee vaikkapa urheilukesäleirille.

Raha-asiat kunnossa, lapsi treeneissä

Rahasta puhuminen on aina hieman nihkeää. Mutta se täytyy tehdä, jotta lapsi voi olla lapsi ja jatkaa harrastustaan. Harva asia on niin ikävää kuin joutua kieltämään lapseltaan harrastusmahdollisuudet rahan takia. Tietysti Suomessa niin harvoin käy, koska täällä asiat ovat suhteellisen hyvin.

Monessa maassa lapset potkivat palloa ja heittelevät koreja varusteilla, jotka täällä tungettaisiin syvälle roskikseen. Kyse ei usein olekaan siitä, että lapsi tarvitsisi tietynlaisia varusteita lajissa pärjätäkseen, vaan että ympärillä oleva kulttuuri tuntuu vaativan niitä. On yksinkertaisesti noloa lapselle (ja usein myös vanhemmalle), että lapsella on vaikkapa kuluneet vanhat kengät.

Jos kuitenkin on niin, että haluat lapsellesi kaikki viimeisen päälle huutoa olevat varusteet, kannattaa silloin kiinnittää huomiota omaan rahankäyttöön. Yleensä se tarkoittaa, että tarvitsee tinkiä jostain muusta asiasta, kuten ravintolaillallisesta. Urheileva lapsi on kuitenkin rahan arvoinen. Sitä vasten on ymmärrettävää, että vanhemmat tekevät ylimääräisiä töitä. Voi myös olla järkevää kilpailuttaa lainansa, ja esimerkiksi lainojen yhdistäminen voi olla kannattava veto. Tärkeintä on pitää lapsi harrastuksen parissa. Se kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Koripallo uuteen nousuun!

28 Jan 2018

Koripallo ei ehkä ole saavuttanut Suomessa aivan yhtä suurta suosiota kuin maamme kuninkuuslaji jääkiekko tai edes jalkapallo, mutta silläkin on toki oma kannattajakuntansa, onhan kyseessä upea laji, josta on moneksi. Ellet halua itse pelata, voi pelin saloihin tutustua myös kotisohvalta käsin, katsomalla vaikkapa koosteen koripallon EM-kisoista vuodelta 2017. Nopeatempoinen peli tempaa pian mukaansa!